sunnuntai 30. elokuuta 2015

Uusi Miss Forssa!

Noniin! Hei kaikille lukijoille,  täällä kirjoittelee Miss Forssa vuosimallia 2015. Fiilikset ovat vieläkin hyvät ja hymy nousee huullilleni joka kerta, kun ajattelen, että ihan oikeasti juuri mä voitin. Olen todella onnellinen ja kiitollinen, että mulle aukesi näin upea mahdollisuus. Täällä Hämeenlinnan suunnalla sain kuulla paljon tsemppaavia kommentteja ja onnitteluita voiton myötä. 


Täytyy myöntää, että jännitin koko finaalia varmaan enemmän kuin mitään koskaan. Miss Forssa -kilpailu oli minulle ensimmäinen "kunnon skaba". Olen edellisenä syksynä voittanut kyllä Reska-tyttö -kilpailun, mutta se ei pitänyt sisällään minkäänlaista pukukierrosta saatika sitten bikinikierrosta. Ihan finaalin lopussa ennen voittajan paljastamista, ei näyttänyt enää niinkään siltä, että olisin hymyillyt vaan pikemminkin siltä, että irvistin, sillä jännitys oli niin hirmuinen! Selviydyin kuitenkin koko kilpailusta olemalla oma itseni. Tällä hetkellä kaikista eniten odotan tulevaa vuottani Angelic -showgirlsissä. Ensimmäiset keikat on jo pistetty kalenteriin joten niitä innolla odottaen. <




Ihanaa alkanutta syksyä ja tsemppiä muillekkin kirjoituksiin lukeville! :)
- Nuppu 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti