Olen Sara Hamraoui 23- vuotias ja asun Helsingissä. Vaikka asun Helsingissä se ei ole minulle ongelma edustaa Forssaa. Olen tehnyt 5 vuotta ympäri suomea kuvauksia ja promoottorin töitä.
Minusta on ihan kiva lähteä Helsingistä näkemään muitakin paikkoja. Promoottorin töistä, kuvauksista ja kauneuskilpailuista minulla on noin viiden vuoden kokemus. Rakastan esiintymistä ja tykkään tehdä erilaisten ihmisten kanssa töitä.
Minulle tärkeitä asioita ovat perhe, ystävät, työ ja harrastukset. Harrastan kuntosalilla käyntiä ja koiran kanssa lenkkeilyä. Minulla on kotona 8kk pieni chihuahua. Eläimet ovat minulle tärkeitä.
Olen ollut aikaisemminkin kauneuskilpailuissa. Minun mielestä kisat ovat kivoja, koska pääsee tutustumaan uusiin ihmiseen ja pidän esiintymisestä.
Ammatiltani olen kokki ja pidän ruuan laitosta. Olen myös valmistumassa kosmentologiksi. Tykkään kaikesta mikä liittyy terveyteen ja kauneuteen. Kotona kokkailen erilaisia terveysruokia. Lisäksi myynti ja markkinointi kiinnostaa. Erityisesti kauneuteen ja terveyteen liittyvät myynti työt.
Vaikka esiintymisestä on paljon kokemusta silti jännitän huomista tapahtumaa. Kisassa on mukana paljon kauniita tyttöjä ja toivotan kaikille tsemppiä.
Muistakaa siis tulla paikan päälle seuraamaan kisoja. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti